maanantai 8. lokakuuta 2012

Neidit touhuilee

Taas on hetken aikaa vierähtänyt viime päivistyksestä..
Mitään maata mullistavaa ei ole meidän elämässä tapahtunut. Fanin ja Lyytin agilitytreenit alkoivat viime viikolla ja käytiin myös katsomassa kettua keinoluolalla Jõgevassa muutama viikko sitten :)
Fani yllätti luolilla positiivisesti! Hetken aikaa tuumailtuaan se tajusi, että kettua pitää haukkua ja sitten haukuttiinkin niin maan perusteellisesti että ja luolaankin mentiin kovin rohkeasti!
Lyytin kettuiluun tuli hieman takapakkia, kun neiti ei suostunut menemään luolaan. Kettua se kyllä haukkui niin vihaisesti, että piti ihan ketun häkkiä maistaa, mutta luolaan meno ei neitiä napostellut.
Muutaman kerran kuitenkin saatiin Lyyti luolaan ja kettua sinne haukkumaan :)
Kaverini Ammi kävi napsimassa kuvia meidän agilitytreeneistä, tässä muutamia niistä.





Molemmat neidit yllättivät omistajan positiivisesti treeneissä! Fanilla tuntui olevan vauhtia ja innostusta vaikka muille jakaa. Välillä jopa niin paljon, että piti radan välissä käydä moikkaamassa ohjaajia :D Lyyti suoriutui radasta myös tosi hienosti! Neidistä on tullut niin hurjan kuuliainen kaveri, ettei toista ole! :)
Tytöt kävivät myös koulun kentällä riekkumassa koirakaveriensa kanssa, kuvista jälleen kiitos Ammille!



Viikonloppuna käytiin myös pikavisiitillä Suomessa moikkaamassa Hupia. Herra oli kasvanut ihan mahdottomasti ja käynyt myös ensimmäisessä trimmissä, jonka johdosta ulkoasu oli kovinkin naku :D Hupi on kyllä tosi hieno poika ja tuntuu kasvavan ihan kunnon kokoiseksi urokseksi. 16 viikkoisena herralla on korkeutta n. 24cm ja painoa n. 5kg. Hupi on hurjan energinen ja avoin pikku mies <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti